Minkä se tiikeri raidoilleen voi? Synnytyksen jälkeen pitäisi kokea haluttomuutta. No toki, en halunnut seksiä kahteen päivään. Sitten himot valtasivat ensin uneni (mukavaa, että sen hetken kun sai synnytyssairaalassa nukuttua, pää ei muuta osannut kehitellä kuin naimista, naimista ja vähän lisää naimista) ja lopulta valveillaoloaikani. Ilmeisesti olen niitä onnekkaita ihmisiä, joilla on erittäin aktiivinen libido. Eli vaikka piirakka olisi palasina, kroppani sairaana ja mieleni lopen uupunut, niin seksiä haluaisin silti. Aina eivät kuitenkaan halut ja kyvyt täsmää.
Synnytyksen jälkeen ei tuosta noin vaan harrasteta seksiä. Vaikka kuinka pääkoppa olisi erimieltä, niin keho tekee kyllä hyvin selväksi, että toiminta on tilapäisesti lakkautettu. Ja huolimatta siitä, että ajatuksena seksi olisi ollut ihanaa jo ensimmäisen kuukauden aikana – niin käytännössä homma olisi kaatunut ennen kuin olisi ehtinyt alkaakaan. Tarkoitan tällä nyt sitä, että lettuni oli neiti Scarface, ja olisi pelottanut tiehensä jopa Kyöpelivuoren peikon. En tosin katsastanut alakerran tilannetta peilin kautta, mutta voin vain kuvitella kuinka herkullinen ilmestys se oli.
Leikkaushaavan takia ei paikkoja tietysti voinut sheivata, eli welcome to the batcave! Mustan pehkon keskellä mustat tikit ja verta, joiden lisäksi saatoin vain kuvitella miltä huuleni näyttivät – varmaan tummilta ja lörpiltä kuin lepakon siivet. Sellainen ihana zombienoidan piirakka. Sitäkö olisi pitänyt mennä tarjoamaan jollekulle? Siihen vielä höysteeksi arpinen vatsa, takkuinen tukka ja mustat silmäpussit. Ooo lalaaa, mikä beibe!
No, kuukaudessa ehtii tapahtua ihmeitä. Tikit sulavat, verenvuoto tyrehtyy, sheiveri löytyy kylpyhuoneen hyllyltä ja harjakin keksitään. Hetkellinen hyvänolontunne kuitenkin iloisesti katkaistiin kun veri lähti taas vuotamaan. Kysyin huolestuneena neuvolatädiltä, että missä vika? Ei missään, kunhan olin saanut ovulaation, eli olin taas hedelmällinen. Sain kuulla, että yleensä imetys toimii ehkäisynä eikä kuukautiskierto palaa moneen kuukauteen – ellei satu olemaan sellaista sorttia kuin minä, oikein erityinen tapaus, sellainen joka sikiää jo suunnilleen ajatuksen voimalla. Neuvolatäti kiitteli, että en ollut harrastanut seksiä vielä, koska muuten olisin kaikella todennäköisyydellä ollut taas raskaana.
Tuo toteamus tappoi hinkuni seksiin – mutta vain hetkellisesti. Ei lisää pentuja tälle nartulle, kiitos. Yritinkin siis kysellä jos saisin jonkun kunnollisen ehkäisyn. Kierukan, kapselin, jonkin sellaisen mitä mainostetaan 99,8% varmana, eikä se voi mennä rikki tai irrota, niin kuin perkeleen kondomi – siihen en enää luota. Neuvolatäti totesi, että tietysti saisin sellaisen, mutta vasta parin kuukauden päästä. Jahas, eli selibatia – harmi vain, että tuo uskonihmisten harrastama itsekidutus ei koskaan ole sopinut minulle.
Ajattelin puoliviattomasti, että voisinhan minä tietysti harjoittaa ruostuneita hurmaustaitojani nyt kun ei enää ollut jättiläisvatsaa, mutta ei vielä saanut ryhtyä tositoimiin. Homma osoittautui kuitenkin paljon haastavammaksi kuin olisin kuvitellut. Päätin aloittaa panostamalla yläkerran kauneuteen ja unohtaa alakerran ulkomuodon. Tarkoitushan oli kuitenkin vain harjoitella hurmaamista kunnes saisin jotkut napit ja niiden myötä vihreän valon itse vaakamambolle. Niinpä siis laitoin tukkani nätiksi, puuteroin naamani, värjäisin luomet, maalasin kajaalit, räpelsin ripsarit ja punasin huuleni. Näytin ulos lähtiessäni mielestäni syötävän söpöltä ja ajattelin bussissa istuessani, että olin varmasti onnistunut, sillä eräs nuori herra tuijotti minua sillä silmällä varsin pitkään.
Päästyäni ensimmäisen peilin eteen jähmetyin kuitenkin kauhusta. Olin ensinnäkin saanut silmääni stressinäpyn (muutto uuteen kotiin ja unettomat yöt vaativat veronsa), joten oikea mollukka oli ihan punainen ja alaluomi turvonnut. Sen lisäksi ne kajaalit olivat bussiin juostessa myöskin ottaneet vauhdin alleen ja valuneet alaluomelle mustaksi töhryksi. Näytin yksinkertaisesti sanottuna siltä kuin olisin saanut pataani ja pahasti. Tajusin, että nuorukainen bussissa olikin konkreettisesti tuijottanut minua silmään, eikä suinkaan sillä silmällä, ja oli varmaan pohtinut moraalista velvoitettaan tulla kysymään missä se naistenhakkaaja luurasi, että olisi voinut antaa olemattomalle pahoinpitelijälleni selkää.
Lannistuin tästä takaiskusta vain hetkellisesti. Päätin seuraavaksi panostaa seurustelutaitoihini, sillä vaikka naama ei olisi täydellinen, niin kyllähän upea luonteeni hurmaisi kenet tahansa. Kokeilin tätä muutaman kerran kavereideni kanssa. Ensimmäisellä kerralla kahvittelu meni plörinäksi kun siinä pöydän ääressä jutustellessa toverini huomautti hienostuneesti, että paitani on muuten märkä. Olin valunut maitoa isot lätäköt valkoisen paidan läpi – ja sehän paljasti tietysti rintamuksestani enemmän kuin olisi tarpeen.
Toisella kerralla, kun erehdyin seurustelemaan ystävieni kanssa illalla – eli väsyneenä – kadotin kykyni verbaalisen kommunikointiin. Sanat alkoivat yksinkertaisesti sekoittua toisiinsa eikä kopassani vain leikannut. Jos yritin aloittaa lauseen sanoilla: ”Mä olin ajatellut sen niin – ” niin ulos tuli plörähtäen: ”Molinna tellus nin.” Eikä sanottavissani löytynyt päätä eikä häntää silloinkaan kun sain itse sanat muodostettua. Kaverini katsoivat minuun monta kertaa pitkään tai vilkuilivat toisiinsa merkitsevästi. Minusta tuntuu, että en vakuuttanut älynlahjoillani sinä iltana.
Kolmannella yrittämällä, siinä kesken mukavan lounaan, juttelun ja syömisen, otin haarukallisen kastikkeessa pyöriteltyä bataattia ja suuntasin sen kohti suutani. Herkku tipahti kuitenkin kesken matkaa ja putosi roiskahtaen rintalastalleni, levittäen ruskeaa soossia pitkin rinnuksiani. Hetken tuijotin oranssia bataattia jähmettyneenä, haarukka kädessäni, suu auki lauseesta, joka oli jäänyt minulta kesken. Sitten kaverini repesi raikuvaan nauruun ja totesi, että jos maitopaita ja sönköttäminen eivät vielä aja miestä tiehensä niin tuo viimeistään tekee tempun.
Päätin, että en voi sittenkään laskea pelkästään oman ihanuuteni varaan. Vakuutin kuitenkin, että ongelmat olivat pääasiassa olleet huonoa tuuria ja väsymystä. Uskoin vakaasti, että jos yhdistäisin hurmaavan persoonani ja huolitellun ulkomuodon pääsisin varmasti tilaisuuden tullen miehen pöksyihin. Pistin päättelyni koetukselle. Laitoin tukkani ja naamani kuntoon, puin päälleni seksikkään mekon, varmistin olevani sopivassa mielentilassa ja pirteä kuin peipponen. Sain seurakseni miehen ja kun hän istui sohvalle, menin kiehnäämään uroksen kainaloon kuin kissa, joka kerjää kermaa.
Kun olin päässyt lämpimään syliin ja saanut pari pusua, nostin seksikkäästi jalkani koukkuun sohvalle niin, että hame liukui vihjailevasti alaspäin. Mies kohotti kulmiaan ja tokaisi ”onpas sulla karvat”. Hämmennyin hetkeksi, katsoin alas ja näin kauhukseni hameeseeni haarojenvälin kohdalle takertuneen 8cm pitkän, musta, kiharan karvan (lahjoitus koirani hännästä), joka sojotti kohti kattoa kuin hävytön ministondis. Olin vähällä vajota maan alle ja tunsin kuinka kylmä kauhu ja häpeä olivat pyyhkäistä ylitseni. Sen sijaan, että olisin juossut vessaan ja lukinnut itseni sinne – kuten hetkellisesti kävi mielessä – räjähdin nauruun. Sittenkin kun kroppani oli panovalmis, näytin ihanalta pornopupulta ja seurassani oli naitavaksi kelpaava mies – en vaan onnistunut saamaan munaa.
Kikatin, että hitto miten seksikästä, ja mies tokaisi kylmästi, että eikä ole, mikä sai minut nauramaan kahta kauheammin. Mitä enemmän yritin, sitä enemmän päin metsää homma tuntui menevän – ja sain vielä kuulla sen suoraan päin naamaa. Minulla oli ihan yhtä hyvät mahdollisuudet seksiin kuin jos olisin pukenut päälleni jätesäkin, en olisi peseytynyt viikkoon, olisin vilistänyt lattialla nelin kontin kuin simpanssi ja huutanut bujaka, bujaka, bujaka!
Jälkeenpäin makasin yksin kylmässä sängyssäni ja pohdin mitä olisi tehtävissä seksielämäni pelastamiseksi. Olen sen verran itserakas, että uskoin vieläkin törmänneeni vai Murphyn lakiin – todellisuudessahan olen himoittava beibe, jonka viettelytaidoille ei ole vertaista. Sen verran itsetuntoni sai kuitenkin kolauksen, että mietin pitäisikö minun ihan oikeasti tarkistaa sen kellariin lukitun vangin tilanne. Puntaroituani ajatusta jonkin aikaa otin härkää sarvista, eli tässä tapauksessa peilin pöydältä, ja katsoin missä mennään. On kuitenkin vastuuntunnotonta kaupata kenellekään tarkistamatonta tuotetta.
Arvioin tilannetta ehkä viitisen minuuttia ennen kuin osasin päättää mitä mieltä olin. En tietystikään näyttänyt posliinisen siloiselta ja neitseellisen virheettömältä – mutta siltä eivät minun tavarani ole näyttäneet viiteentoista vuoteen. Olen katsonut sen verran pornoa, että tiedän suurimman osan naisten letuista näyttävän siltä kuin joku olisi epähuomiossa ampunut haarojen väliin haulikolla. Siihen verrattuna sain olla varsin tyytyväinen. Oikeastaan vetkutteluni peili kanssa johtui lähinnä siitä, että en yksinkertaisesti muistanut miltä näytin ennen synnytystä. Uskokaa tai älkää, ei ole kiinnostanut katsoa alakertaan enkä ole harrastanut seksiä pelin edessä varmaan kymmeneen vuoteen.
Tarkastus oli siis sinänsä yhtä tyhjän kanssa. Kuten jo vuosia sitten olen päätellyt, tulin jälleen siihen tulokseen, että ulkonäöllä ei tussun kanssa ole niinkään väliä. Toiminnalliset ominaisuudet taasen paljastuisivat vasta kun uudestaan pääsisin harrastamaan seksiä. Se todellinen tenkka på olikin siinä milloin uskaltaisi tai ylipäätään saisi vähän lämpöä peiton alla. Arpeni ei ehkä näyttänyt miltään ulospäin, mutta kyllä se sisällä tuntui. Ja mistä sitä tietää millaisia vaikutuksia kohtuinfektiolla on? Se kammottava jälkiseuraus, josta olin netistä aikaisemmin lukenut, eli kyvyttömyys yhdyntään, alkoi kummitella mielessäni.
Siinähän sitä vasta ironiaa olisikin, kun tällaiselle yliaktiivisesta libidosta kärsivälle naikkoselle siunaantuisi vajaatoimintainen rasia. Kun eihän tiikeri voi pomppia ilman raitoja, kuten Nalle Puhissa todetaan. Ja onhan se vähän niin, että uga zaka, uga zaka, I can’t stop this feeling deep inside of me... Mielenkiinnolla odotan kuinka tässä lopulta käy. Kantaako minut metsään apinamies vai kenties valkotakkiset miehet pehmustettuun huoneeseen. Onko kukaan kokeillut lobotomiaa? Ehkä se poistaisi himoni. Vaikka minun tuurillani olisin operaation jäljiltä poskelle kuolaava vajakki, joka nylkyttäisi jokaisen ohikulkijan koipea kuin kiimainen koira. Koska kuten sanottu, minkä se tiikeri raidoilleen voi? Ja minä jos kuka olen toivoton tapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti